Risti kaulassa oomme haudassakin elossa

Vaikka kuka sanoisi mitä, en välitä. Tämä juttu on minua varten. Hei eivät tiedä millaista on kuulua jonnekkin. Tai millaista on kun voi puhua rehellisesti, peittelemättä itseään, jakaa ajatuksia tai vain olla jonkun lähellä ja tuntea vihdoin rauhaa.

 Viikonloppu eristyksissä ihmisten kanssa, joiden huomaat taas kerran olevan samalla aaltopituudella.

Sitten puretaan ajatuksia kirjeeseen, lauletaan ja kuunnellaan musiikkia, leikitään saunassa lumella, syödään kokoajan lisää ja puhutaan yöt tärkeistä asioista tai vain maataan hiljaa lattialla epämääräisessä kasassa ja kuunnellaan toisten mahan murinaa.


Maailman parhaiden ystävien kanssa kaikki on antamista, saamista ja kiitosta. Nyt senkin arvo on noussut ja enkä itke enää vaan surusta vaan vielä useammin ilosta.

Gent joulukuussa oli taianomainen ja muistin taas miksi Saksa on lempimaani. Sen kauneuden olin ehtinyt jo unohtaa.

Loma alkoi ja joulu tulee, silti minä ikävöin jo koulua.
 Fiilikset eivät ole katossa ja kotona oleminen tuntuu turhalta, mutta tuskin joulu enää koskaan tulee tuntumaan samalta kuin lapsena. Kun minulta puuttuu tunnelma, kaikki muut ovat sijaiskärsijöitä.


Joka tapauksessa yritän parhaani ja nyt kun maailmanloppu ei tainnutkaan ilahduttaa meitä vierailulla, tavoitteena on selvitä siitä mitä tästä vuodesta on jäljellä.
 Ehkä selviän sen jälkeenkin vielä yhden.