maanantai 28. tammikuuta 2013

A little bit of you makes me your man


Sinä yönä kävelin yksin bussipysäkille ja katsoin kaupungin valoja, tyhjiä katuja ja suuria, hitaasti leijuvia lumihiutaleita.
Eikö niin kaunis hetkikään voi toteuttaa unelmaani?

Päivänä jona istuimme keittiössä ja nauroimme. Katsoimme lapsen iloa.
Vauva oli niin vilpitön. Onnekas ilman velvollisuuksia. Tietämätön maailmasta.

Leivoimme ja puhuimme.
Aloin miettiä mikä on kaiken tarkoitus. Mihin maailma on menossa ja miksemme tee sille mitään?
Ajattelevatko muut ihmiset sitä lainkaan?
Mitä me olemme tehneet kaikille muille ja paikalle, jossa meidän olisi tarkoitus elää.
Mitä minun on tehtävä jotta saan muutkin ihmiset ajattelemaan maapallon hyväksi?. 
En minä yksin voi mitään tehdä.

Kuljen kamera kaulassa ympäri maailmaa. Tammikuussa valo on parhaimmillaan ja sitä on pakko ikuistaa joka kulmasta.

Joskus haluaisin vain lähteä. Kadota yhteiskunnalta. Asua metsässä jossain pienessä yhteisössä ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Pakeneminen vain on mahdotonta, kun kaikki paikat pursuavat ihmisiä.




Haluan säästää maailmaa, mutta jääkö tänne edes mitään mitä varten säästää?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti